tiistai 23. elokuuta 2016

Pyramidi

2381(5)s2381(4)s


Tämän päivän kuvaustehtävänä oli toteuttaa kuvissa pyramidisommitelmaa. Tätä sommittelua Leonardo da Vinci käytti maalauksissaan. Pyramidisommittelussa on tarkoituksena muodostaa kuvaan kolmiulotteinen kolmio, joka symmetrisenä ja tasapainoisena on helppo seurata.

Kuvaamiseen ei aluksi ollut lainkaan inspiraatiota ja räpsinkin vain ajankuluksi kuvia vähän kaikesta. Joukkoon kuitenkin mahtui pari julkaistavaksi asti pääsevää kuvaa, jotka toteuttavat jokseenkin aihetta. Tehtävässä olisi ollut tarkoitus käyttää kuvatessa myös valoa luoden hämyisiä kuvia, mutta aikamme harhailtuamme päädyttiin kuitenkin varsin aurinkoiseen paikkaan, eikä tämä tällä kertaa toteutunut.

Kuvista vasemmanpuoleinen(mobiilissa ylempi) oli aluksi ylivalottunut otos, jonka jälkikäsittelyllä sain kuitenkin hyvinkin kivan näköiseksi. Kuva on itseasiassa henkilökuvieni parhaimmistoa, vaikkakaan en ole ihmisiä kuvannut kuin muutamaan otteeseen. Myös oikeanpuoleinen on kiva ja toteuttaa aihetta hyvin, mutta valo ei tässä tullut niin nätisti, kuin toisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!