tiistai 20. syyskuuta 2016

Taidevalokuvia


Vihdoin koulussa oli odottamani kuvaustehtävä. Kuvaan tämän tyylisiä kuvia vapaa-ajallanikin paljon ja ne tuntuvat eniten omalta jutulta. Tykkään lähteä ulos kameran kanssa ja taltioida kasveja ja muuta luontoa.
Tehtävässä oli tarkoitus kuvata erilaisia visuaalisia havaintoja. Kiinnittää huomiota valoihin ja varjoihin sekä tekstuuriin ja sommitteluun. Kuvia sai ottaa ihan mistä vain, mutta satuin kuvaamaan lähinnä luontoa, sillä reitti kulki Tourujoen luontopolun kautta.

Postauksen kolme ensimmäistä kuvaa on otettu tänään tehtävää varten kuvatessa. Liitin loppuun myös kaksi vanhempaa, 2015 lokakuussa otettua kuvaa, jotka sopivat aiheeseen mielestäni hyvin. Kuvat on otettu Isojärven kansallispuistossa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!